sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Disneyland Pariisi, maaliskuu 2017, viides päivä

Viimeisenä päivänämme kävimme hotellin aamupalalla, suljimme laukkumme ja kirjauduimme ulos huoneesta. Jätimme laukkumme hotellille säilytykseen koska lentomme lähti vasta illalla joten meillä oli aikaa kiertää puistoissa vielä iltapäivään saakka ennen kuin olisi lähdettävä linja-autokuljetuksella lentokentälle ja takaisin kotiin.

Maanantai oli hyvin rauhallinen puistopäivä ja silloin taisimmekin käydä eniten laitteissa koska jonoja ei juurikaan ollut. Kävimme mm. Hevoskarusellissa sekä It's a small world-veneajelulla. Kuvailimme myös Disneynlinnaa sekä linnan ympäröiviä istutuksia. Ennen puistosta lähtöämme kävimme vielä syömässä uudelleen -Cowboy Cookout Barbecuessa ranskalaisia ja ribsejä jotta jaksaisimme kotiin iltaan asti.
Joku hieman onnellisen näköisenä Hevoskarusellissa

Turistit
Kolmen aikoihin haimme matkalaukut säilytyksestä ja nousimme linja-auton kyytiin joka vei meidät lentokentälle. Linja-autot kiertelivät taas Disneyn hotelleja ja noukkivat kyytiin matkustajia. Jos tulomatkalla linja-autossa olikin ollut tilaa, oli nyt palatessa linja-auto lähes jokaista paikkaa myöten täynnä. Lentomme lähti vasta klo 19 joten jouduimme odottelemaan kentällä pari tuntia. Teimme kentältä vielä tax-freestä viimeiset karkkiostokset ja nousimme koneeseen. Lensimme Tukholman kautta Vaasaan. Tukholmassa meillä oli noin tunnin vaihto ja nappasimme iltapalaksi juomapullon ja pari suklaapatukkaa koska Arlandan lentokentällä tuntui kaikki oikeaa ruokaa myyvät paikat olevan jo kiinni. Vaasassa olimme yhden jälkeen. Laukut hihnalta mukaan ja kaverin kyydissä kotiin nukkumaan.


Kotimatka alkoi auringonlaskiessa

Reissu oli erittäin onnistunut ja meillä oli mukavat 5 päivää Disneyllä. Pian reissun jälkeen aloimmekin puhumaan uudesta reissusta takaisin koska niin paljon jäi vielä näkemättä molemmista puistoista sekä itse Pariisista. Kotona vasta huomasimme mitä kaikkea puistossa olisi vielä ollut näkemistä ja kokemista. Vaikka olinkin tutkinut Disneylandin nettisivuja etukäteen, niin puistot ovat niin valtavat että kaikesta näkemästään ja kokemastaan häkeltyy. Kotiin päästyä laskin reissun kaikki kuitit yhteensä ja katsoin paljonko olimme rahaa kuluttaneet reissun aikana. Tämän koostetun excell-taulukon pohjalta aloin myöhemmin tehdä seuraavaa reissua varten budjettia ja suunnitelmaa missä ajassa rahat olisi kasassa. Seuraava reissu onkin jo ihan nurkan takana sillä lähtö on jo ensiviikolla! Tästä toisesta reissustamme missä mukana on minun ja miehen lisäksi kummipoikani, kuulet lisää myöhemmin.



Haluaisitko kuulla ennemmän siitä mitä tämmöinen reissu ylipäänsä maksaa? Mistä saada liput ja muut? Mitä me pakataan mukaan reissulle? Oletko itse innostunut lähtemään Disneylandiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti