lauantai 4. toukokuuta 2019

Disneyland Pariisi, lokakuu 2018, toinen päivä

Toinen päivämme Disneylandissa alkoi aamupalalla hotellin Colden Forest Clubilla. Aamupala sisältyi huoneemme hintaan. Tankkasimme itsemme aamupalalla niin täyteen kuin vain jaksoimme syödä ilman huonoa oloa, koska ajatuksena oli ottaa ilo irti koko aamupalasta ja pärjätä sillä mahdollisimman pitkälle iltapäivään. Täyttävän aamupalan jälkeen kävelimme puistoon turvatarkastuksen ja kylän läpi. Suuntasimme aamulla ensimmäisenä Disneylandin puolelle ja portilla hieman ihmettelimme mistä pääsemme sisään ja lopulta liityimmekin pitkän jonon jatkoksi joka onneksi kuitenkin veti hyvin ja pääsimme sisälle puistoon ripeästi. Menossa oli vielä Extra Magic hour joten sisälle pääsivät vain Disneyn hotellien asiakkaat. Aamulla puistossa ei vielä tuntunut olevan erityisesti tungosta vaan saimme rauhassa kuvata itsemme linnan edustalla ilman että kuvissa on satapäin muitakin ihmisiä. Aamu oli hieman pilvinen, yöllä oli satanut hieman vettä ja keli oli viileä joten hupparit pysyivät aamulla päällä lämmittämässä. Päivän mittaan hupparit kyllä sullottiin reppuun kun ilma lämpeni ja aurinko alkoi paistamaan.

Le Passage Enchanté d'Aladdin

Extra Magic aikana kiersimme katsomassa Aladin tarinan kertovan käyntikohteen Le Passage Enchanté d'Aladdin. Minusta tämä miniatyyrien avulla kerrottu tarina on hienosti toteuttu ja lasin takana olevat "kohtaukset" ovat tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Emme sen tarkemmin paikan päällä ole koskaan katsoneet karttaa ja bongailleet siitä paikkoja joissa on pakko käydä vaan olemme vain kävelleet aluetta ympäri ja menneet aina sinne missä on näyttänyt olevan jotain mielenkiintoista. Löysimme tämän miniatyyritarinan Aladdinista viime reissulla aivan sattumalta juurikin siten että vain satuimme katsomaan että tuola on joku tuollainen käytävä, mennään katsomaan mitä sielä on.



Kävelimme aamulla ympäriimme Adventurelandissa ja päätimme mennä Pirates of the Caribbean laitteeseen heti sen avauduttua. Talvella 2017 laite oli suljettuna huoltotöiden takia useamman kuukauden ja meidän ensimmäinen reissumme osui tietenkin juuri sille ajankohdalle, joten huoltotöiden takia emme päässeet miehen kanssa sitä testaamaan viime reissullamme. Kummipojan kanssa on tullut katsottua kyseiset elokuvat useaan otteeseen joten pakkohan laitteeseen oli päästä nyt kun se oli käytössä. Laitteessa oli kuitenkin vielä aamutarkastus ja koeajot kesken joten laite aukesi hieman myöhemmin kuin tavallisesti. Jatkoimme siis pyörimistä Adventurelandissa jotta olisimme paikalla heti kun laite aukeasi. Kiertelimme katsomassa merirosvolaivaa ja kävelimme kallioiden sisällä tutkimassa paikkoja. Ehdimme käydä hetken jonottamassa myös Jafarin hahmotapaamiseen mutta hahmo oli pahasti myöhässä ilmoitetusta ajastaan emmekä lopulta jaksaneet jäädä odottamaan vaan kipaisimme katsomaan joko pääsisimme Pirates of the Caribbeanin kyytiin.

Kallioiden sisältä löytyvä merirosvojen aarre 

Jafarin hahmotapaamispaikka

Laite oli juuri avattu kun pääsimme paikalle ja pääsimme Pirates of the Caribbean laitteeseen ensimmäisten joukossa. Kävelimme läpi koko pitkän jonotusalueen ja pääsimme lopulta lastauslaiturille asti. Oli varmasti yksi pisimmistä jonotusalueista joita olen tähän mennes kävellyt! Ainakin se tuntui siltä. Laiturialueelle oli ehtinyt muodostua jo pientä jonoa mutta meidän ei käytännössä tarvinnut odottaa kuin seuraavaa vapaata venettä jolloin jo pääsimmekin laitteen kyytiin. Vene kulkee rakennuksen sisällä vedessä ja ympärille on rakennettu Pirates of the Caribbean leffoistakin tuttuja paikkoja. Mikäs siinä oli istua veneessä ja katsella merirosvo elämää. Laitteesta poistuessamme vierailimme ulsokäynnin yhteydessä olevassa kaupassa josta mukaani tarttui itselle tietysti elokuvistakin tuttu kolikkokaulakoru sekä kultainen keräilykolikko. Kummipoika osti kyseiset esineet myös pikkuveljelleen tuliaisiksi koska pikkuveli on ihan yhtä lailla PotC-fani kuten minäkin.

Pirates of the Caribbean laitteen uloskäynnin luota löytynyt halloween koriste
Thunder Mesa Riverboat Landing. Tämä on yksi lempparikuvistani koko reissulla.
Aamupäivän kiertelimme Disneylandissa, kävimme mm. veneajelulla (Thunder Mesa Riverboat Landing) koska se on mieheni suosikki. Itsekin pidän rauhallisesta veneajelusta koska veneen kyydistä näet maisemat hienosti kun kiipeät ylimmälle kannelle. Kävimme puolen päivän jälkeen hotellilla tyhjäämässä reppumme aamupäivän ostoksista, huppareista ja vaihtamassa kevyempää vaatetta ylle, hieman siistiytymässä ja lataamassa puhelimia. Iltapäivällä kun vatsa alkoi jo kurnia suuntasimme Disneyland hotelliin koska olin varannut meille sieltä perjantaipäiväksi klo 14.30 hahmoruokailun hotellivarauksen yhteydessä. Ruokailu oli yllätys kummipojalle, hänelle ei kerrottu kuin vasta paikan päällä puoli kolmelta että menemme hahmoja tapaamaan.



Hahmoruokailu oli Disneyland hotellin Inventions-ravintolassa. Ruoka ei ollut omasta mielestäni erityisen hyvää mutta toiset saivat kyllä vatsansa täyteen. Olen ehkä hieman nirso ruokailun suhteen joten en yhtään ihmettele miksi minulle saattoi jäädä hieman nälkä. Ruokana oli ainaki alkupaloja ja pääruokia, salaattia. Miesväki muisteli että tarjolla ainakin lihaa ja hyvää lohta sekä salaattipöytä jonka he epähuomiossa skippasivat ja aloittivat suoraan pääruualla. Vastapäätä meidän pöytäämme olevasta jälkiruokapöydästä löytyi kyllä herkkuja yhtä sun toista, kakkuja monenlaisia ja erityisesti karkkeja upposi minunkin jälkiruokalautaselle. Oma huomioni ruuan suhteen kiinnittyikin lähinnä jälkiruokapöytään ja taisinkin miettiä koko ruokailun ajan koska saa siirtyä jälkkirien pariin.





Hahmot vierailivat enemmän naapuripöydässämme missä oli pieniä lapsia mutta ruokailun loppuvaiheella mekin saimme heiltä hieman huomiota ja mm. Pluto tuli pöytämme luo. Muut hahmokuvat on otettu pääasiassa viereisen pöydän hahmokohtaamisista, joten siksi kaikissa kuvissa ei hahmot katso suoraan kameraan. Näiden kuvissa näkevien hahmojen lisäksi paikalla oli ainakin Mikki Hiiri mutta siitä minulla ei ole hyvää kuvaa. 

Kummipoika rapsuttaa Plutoa <3
Ruokailun jälkeen suuntasimme nenämme kohti Walt Disney Studioiden puolta. Kiertelimme studioiden puolella ja kävimme Lentävässä matossa (Les Tapis Volant - Flying Carpets Over Agrabah) sekä Toy Story alueen Slinky Dog Zigzag Spin laitteessa. Lentävistä matoista tykkäsimme viime reissullamme joten olihan siinä pakko päästä tälläkin kertaa vaikka olimme käytännössä käyneet jo vastaavassa laitteessa Disneylandin puolella. Kävimme kummipojan kanssa The Twilight Zone Tower of Terror:ssa. Mies jänisti ja jäi odottelemaan ulkopuolelle. Viime reissulla sain huijattua hänet jo jonoon asti ja epäilen että sen pitemmälle häntä ei saa lahjomalla eikä uhkailemalla. Jonotimme laitteeseen kummipojan kanssa arviolta noin puolisen tuntia. Jonotusalue on hienosti teemoitettu laitteen tarinan mukaan. Laite oli todellakin kaiken jonottamisen odottamisen arvoinen. Se oli mahtava, vaikkakin taisin vähän kiljua ja nauraa yhtä aikaa ajon aikana. Tähän täytyy päästä uudelleen, maisemat laitteesta ovien avauduttua oli huikeat.

Walt Disney Studioiden portti
Tower of Terror

Les Tapis Volant

Slinky Dog Zigzag Spin ja taustalla RC Racer

Studioilla seikkailun jälkeen palasimme takaisin Disneylandin puolelle. Olisimme menneet käymään It's a Small World laitteessa mutta laite oli valitettavasti jo suljettu siltä päivältä. Niimpä päädyimmekin haahuilemaan alueella ja kuvaamaan linnaa auringon laskiessa. Illan pimetessä emme jääneet katsomaan iltashowta uudestaan koska olimme nähneet sen jo edellisiltana joten suuntasimme hotellille lepuuttamaan jalkoja, nukkumaan ja valmistautumaan seuraavan päivän kaupunkikierrokselle.




Reissusta alkaa olla jo sen verran aikaa ettei ihan kaikkea päivän tapahtumia enää muista tarkasti. Onneksi meillä on reissusta kuvia runsaasti joista voi muistella vielä pitkänkin ajan päästä päivän tapahtumia. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti