torstai 28. maaliskuuta 2019

Disneyland Pariisi, lokakuu 2018: Disney's Sequoia Lodge

Tällä kertaa valitsimme hotelliksemme Disneyn omista hotelleista järven rannalle sijaitsevan Sequoia Lodgen. Ihastuimme tämän hotellin ulkonäköön ensimmäisellä reissullamme kun lentäkentän ja Disneyn väliä kulkeva Magical Shuttle bussi kurvasi jättämään ja hakemaan asiakkaita. Isot männyt, ruskean puun ja kivipintojen yhdistelmä oli heti jotenkin kotoinen ja viihtyisä. Taivaalla paistaneella auringolla, valtavalla jännityksellä ja innostuksella oli varmasti myös osuutta asiaan miksi tämä hotelli herätti mielenkiintomme.


Kuvat etupihalta maaliskuussa 2017

Kun valitsimme tälle toiselle reissulle hotellia tiesimme aika nopeasti että tulemme majoittumaan reissullamme juuri tässä Sequoia Lodge hotellissa. Hotelli on kuin suoraan jostain amerikkalaisista kansallispuistoista! Hotelli koostuu päärakennuksesta sekä muutamasta pienemmästä rakennuksesta joissa sijaitsee hotellihuoneita sekä allasosasto ja kuntosali. Päärakennuksessa on huoneiden lisäksi tietysti vastaanotto, ravintolat, matkamuistomyymälä, baari sekä Lounge. Tämän hotellin kuvista henkivä fiilis ja paikan päällä aikaisemmin nähty hotellin etupiha sekä takapiha jotenkin viehättivät meitä ja hintatasokin tuntui sopivalta kolmelle ihmiselle. Tämä hotelli näkyi osittain myös meidän hotellihuoneen ikkunasta viime reissulla. Hotelli sijaitsee Lake Disneyn rannalla ja hotellilta on 10-15 minuutin kävelymatka puistoon. Lisäksi liukumäki allasosastolla oli pelkkää plussaa!

Tajusin juuri kuvia etsiessä ettei tullut hotellista ja huoneesta juurikaan otettua kuvia, joten pahoittelut surkeista kuvista. Jouduin lainaamaan muutamaa kuvaa vuoden 2017 reissukuvista :D Jos kuitenkin kiinnostuit hotellista niin Disneyn sivuilta löydät lisää kuvia.

Hotellin takapihalta josta kulku järven ympäri Disneylle. Sisäänkäynti oikeassa alareunassa.
Takapiha maaliskuulta 2017 kun kierrettiin järvi ympäri

Varasimme  hotellin tammikuussa 2018 suoraan Disneyland Pariisin omilta sivuilta jolloin hyödynsimme silloin voimassa olleen early birds-tarjouksen, kaksi ilmaista hotelliyötä kun reissumme kesti 5 päivää, 4 yötä. Valitsimme huoneeksi Golden Forest Club Roomin jonka hintaan kuului aamupala. Perushuoneen (standard) hintaan ei kuulu aamupala ja laskin että jos otamme perushuoneen sekä aamupalat maksamme enemmän kuin valitsemalla hieman paremman huoneen jonka hintaan sisältyy aamupala. Huoneemme hintaan kuului huvipuistolippujen lisäksi oma vastaanotto jossa kirjauduimme hotelliin ja hotellista ulos, aamiainen Golden Forest Loungessa sekä päivän aikana Loungessa sai käydä nauttimassa virvokkeita ja pientä suupalaa. Lisäksi saimme jokainen jokaiselle päivälle 1 hotel Fastpass, joiden lisäksi saimme tietysti käydä hakemassa Fastpass laitekohtaisista koneista jos halusimme. Tietysti hotellin asiakkaat saivat käydä nauttimassa aamun Extra Magic tunnista klo 8.30-9.30.

Huoneessamme oli kaksi parisängyä joiden välissä yöpöytä, vastakkaisella seinällä pieni pöytä ja tuoli sekä televisiokaappi, eteisestä löytyi syvennys jonka kautta kuljettiin wc ja suihkutilaan. Syvennyksestä löytyi käsienpesuallas tasoineen sekä toiselta reunalta taso matkalaukulle, henkaritilaa ja lukittava kassakaappi arvoesineille. En muista enää oliko meidän huoneessamme väliovi, jonka kautta olisi voinut kulkea viereiseen huoneeseen, jos huoneet olisi varattu isommalle porukalle. Huone oli mitoitettu nukkumapaikkojen perusteella neljälle ja oli riittävän tilava kolmelle kun emme huoneessa pahemmin käyneet kuin nukkumassa ja muutaman kerran päivän aikana tyhjäämässä reppumme ja lepuuttamassa jalkojamme. Huoneessa oli ruskean sävyinen kukkakokolattiamatto, lisäksi punainen seinä sänkyjen takana ja muuten vaaleat seinät joiden yläreunassa kulki Bambi aiheinen boordinauha ja tummanruskeat listat. Huonekalut olivat tummaa puuta. Perussiisti huone joka vastasi hyvin sivuilla nähtävissä olevaa kuvaa.

Kuva 2020-reissulta Golden forest-huone, 1 parisänky (140cm) ja levitettävä lisävuode
Seinävalaisinki oli tyyliin sopiva. Ihana Bambi-boordi joka kiersi huoneen jokaisella seinällä.
Kävelymatka hotellilta puistoon on lyhyt ja itse tykkään kun kuljet puistoihin Disney Villagen läpi ja voit fiilistellä kävellessä jo tunnelmaa. Molemmilla reissuillamme Village on koristeltu meneillään olevan teeman mukaisesti, maaliskuussa 2017 juhlittiin 25-vuotisjuhlia ja nyt Halloweenia. Hotellilta puistoihin pääsee myös Disneyn omilla sukkulabusseilla pitkin päivää mutta me kävelimme aina puistoon ja takaisin. Villageen mennessä joudut mennä aina turvatarkastuksen läpi mutta emme koskaan joutuneet odottamaan niissä 5 minuuttia pitempään vaan saimme monesti kävellä suoraan tiputtamaan laukkumme hihnalle ja kävellä portin läpi. Luulen että jos olisimme menneet bussilla olisimme jonottaneet toisella portilla turvatarkastusta pidempään ja hotelliin tullessa jonottaneet ovilla uudestaan. Järven puoleiselta takaovelta kun kulki hotelliin ei erillistä turvatarkastusta enää ollut. 

Emme ehtineet testaamaan reissumme aikana hotellin ravintoloita joten en osaa kertoa niiden ruokatarjonnasta. Golden Forest Clubin aamupalasta pidimme mutta neljättä aamua kun söi samaa sämpylää, pikkulättyjä, muroja, munia ja pekonia, jugurttia yms alkoi jo kaivata vähän vaihtelua. Aamupalatarjonta on todella laaja ja varmasti jokainen löytää jotain syötävää itselleen. Club-tila koostui kahdesta huoneesta jossa toisessa oli tarjolla ruuat ja reunoilla parisen kymmentä pöytää. Toiseen huoneeseen mentiin ensimmäisen tilan nurkasta leveästä aukosta. Toinen tila oli hieman rauhallisempi koska sinne oli sijoitettu ainoastaan pöytäryhmiä ja kahvi/mehuautomaatti, joten kaikki ruuan hakemisesta aiheutuva hälinä jäi toiseen huoneeseen.

Ensimmäisen aamun aamapala Golden Forest Clubilla

Hotellilta löytyi ihana suhteellisen iso matkamuistomyymälä jossa olisin voinut viettää aikaa enemmänkin. Tämä oli ainakin neljä kertaa isompi kuin New York hotellin myymälä! Tavarat olivat tietysti suurimmaksi osaksi samoja kuin puiston ja Villagen jokaisessa myymälässä. Hotellin henkilökunnan, mm. vastaanottovirkailijat ja myymälän henkilökunta, työasut henkivät ihanasti amerikan kansallispuistojen vartioiden asuja sekä amerikkalaisten partiolaisten uniformuja.

Hotellin vastaanottokerros.
Hotellilla oli myös aamuisin tavattavissa Disney-hahmoja matkamuistomyymälän luona olevalla pisteellä. Reissumme aikana ainakin kahtena aamuna paikalla oli Pluto, ja yhtenä Mikki. Olimme aamuisin kuitenkin sen verran aikaisin liikkeellä ettei hahmot olleet vielä saapuneet paikalle tai jos olivat, oli jono sen verran pitkä ettei miesväki halunnu jäädä odottelemaan tapaamista. Viimeisenä aamuna pakotin Kummipojan kanssani Pluton luo ja Mies seurasi kiltisti perässä. Cast member otti kamerallani kivoja kuvia tapaamisesta ja lopuksi mies nappasi pari selfietä meistä Pluton luona. Hahmotapaamisia kuvaava Cast Member otti maksullisen kuvan meistä mutta emme käyneet lopulta lunastaneet tuota kuvaa koska tuumasimme että kamerallani otetut kuvat olivat onnistuneempia. Tässä vaiheessa vähän harmittelin ettemme olleet ostaneet Photopassia jolla olisi saanut talteen kaikki laitekuvat, hahmotapaamiset. Ehkä ensi kerralla satsaamme tähän.

Miehen ottama kuva meistä Pluton kanssa. 
Pidimme kaikki hotellistamme ja voisinkin suositella sitä myös muille jotka haluavat kokeilla Disneyn hotellia. Etäisyys puistoista oli loistava lyhyen kävelymatkan päässä. Hinta-laatusuhde oli mielestäni valitsemassamme huoneessa kohdallaan kun ottaa huomioon hyödyntämämme early bird tarjouksen. Emme oikein osanneerkaan edes odottaa huoneelta enempää eikä tarkoituksemme ollut nyhjätä huoneessa päivän aikaan tuntitolkulla. Mukavana lisänä oli oma vastaanotto ja aamupala Loungessa sekä hotellin Fastpassit 1/päivä jokaiselle. Nämä tulivat paikan päällä meille yllätyksenä vaikka taisivat kyllä netissä varattaessa jo lukea. Meillä oli suunnitelmissa käydä sunnuntai päivänä uimassa hotellin altailla koska oli lupailtu sadekeliä mutta päivä olikin yhtä aurinkoinen kuin muutkin päivät joten meiltä jäi tuo aiemmin hehkuttamani vesiliukumäki kokonaan kokeilematta. Tässä hotellissa yöpyisin uudelleenkin. Hotelleista kiinnostaisi kokeilla myös hiljttain remontoitua Disney's Newport Bay Clubia joka sijaitsee saman järven rannalla tämän hotellin vieressä sekä nyt meneillään olevan remontin jälkeen uudelleen avattavaa Disney's  Hotel New York - The Art of Marvel joka siis remontin jälkeen avataan Marvel-teemaisena. Myös tämä hotelli sijaitsee järven vieressä, Sequoia Lodgen vieressä. Olisi kiva päästä näkemään miten hotelli on muuttunut kun remontti on aikanaan saatu päätökseen.

Hotellin sivupihalta
Onko sinulla joku oma suosikkihotelli Disneyn hotelleista? Teetkö varauksesti mieluummin netistä suoraan Disneyn sivuilta, jonkun muun palvelun tarjoaman sivuilta vai luotatko esim. valmiiseen pakettimatkaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti